OmaOulu-palveluun tehdään merkittäviä uudistuksia vuoden 2012 aikana. Uudistuksen taustalla ovat asiointialustan laajamittaiset kehitystoimenpiteet sekä ennen kaikkea palvelun käyttäjiltä saatu palaute siitä, kuinka he toivoisivat voivansa asioida sähköisesti Oulun kaupungin kanssa.
Uudistuksen aikana uusi OmaOulu-asiointialusta elää hetken rinnakkain vanhan OmaOulu-palvelun kanssa, sillä OmaOulu-palvelusta siirretään palveluja uudelle asiointialustalle palvelu kerrallaan. Tällä siirtymäjaksolla käyttäjä voi toistaiseksi käyttää myös vanhaa OmaOulu-palvelua lähes entisellään siirtymällä kyseiseen palveluun ja kirjautumalla siihen OmaOulu-tunnuksillaan. Vanhasta OmaOulu-palvelusta löytyvät toistaiseksi mm. päiväkotien sivustot, @oulussa.fi -sähköposti sekä NetPosti -palvelu.
Mikäli etsimäsi vanhan OmaOulun palvelu ei siis löydy vielä uudelta alustalta, voit tarkastaa sen saatavuuden vanhasta palvelusta. Jatkossa joistakin vanhan OmaOulun tarjoamista palveluista luovutaan ja vastaavasti uudelle asiointialustalle tuodaan uusia palveluja. Käyttäjiä tiedotetaan etukäteen muutoksista palvelutarjontaan ensisijaisesti uuden OmaOulu-asiointialustan kautta.
Vanha OmaOulu-palvelu avautuu uuteen selainikkunaan ja sen käyttäminen vaatii erillisen kirjautumisen.
Kirjautuminen vanhaan OmaOulu-palveluun tapahtuu samoilla OmaOulu-tunnuksilla, joita käytetään myös uudessa asiointialustassa. Mikäli olet unohtanut salasanasi, voit palauttaa sen palvelun Salasana unohtunut? –toiminnon kautta.
>> Siirry käyttämään vanhaa OmaOulu-palvelua
- Oulussa.fi –sähköposti
- Henkilökohtainen dokumenttipankki
- Käyttäjän julkiset sivustot
- NetPosti –sisältöpalvelu
- Henkilökohtainen kalenteri
- Päiväkotien sivustot
Kattavan listauksen vanhan OmaOulun palvelutarjonnasta löydät osoitteesta: https://www.oulunkuntalaisportaali.fi/web/tukisivusto/palvelun_sisallot